XII

Täällä taas. Nyt kolmen kuukauden jälkeen löytyy taas intoa rustata tätä roskaa skyrimin mättämisen ohella. Eli, nyt on raventale pääasiassa jytissyt kuulokkeissa, ja nyt onkin siis oiva aika arvostella tuo albumilistan yhdeksäs veto, Mortal Aspirations. On muuten loistava lätty, uusin varmaan menee omissa kirjoissani siitä ohi, eli tuo bringer of heartsore. Kyllä raventale on jännä bändi, selkeät soundit, omalaatuiset sointukuviot ja kaikkea vetää yksi mies. Mistään kohtaa homma ei kuse, bringer of heartsore on Astaroth Mercin viides levy tämän projektin alla ja silti kukaan ei tunnu tietävän tästä ukrainalaisesta timantista mitään. Noh, kuunnelkoot massa niitä in flamessejaan ja shitallicoitaan. Mutta mutta, Mortal Aspirations.

Eli, 2009, raventalen kolmas täyspitkä. Miksi tämä nyt on siis niin hyvä, ja mitä tämä oikein on? Nimi viittaa paskaan folk tai power metal bändiin, mutta totuus on aivan toisenlainen. Levyllä soi vahva ja tunnelmallinen black metallilla sävytetty doom metal. Surumieliset riffit paksulla kitarasoundilla luovat tunnelmallisen selkeän syntikan ja "puhtaiden" murinoiden kanssa loistavan äänimaailman. Ei tämä mikään omaperäisyyden riemuvoitto ole, mutta homma on pistetty persoonallisella tavalla helvetin hyvin kasaan. Noh, ei mitenkään kauheasti enempää sanottavaa. Lyriikoille tosin kunniamaininta kryptisyydestä ja vertauskuvallisuudesta. Sitten , ne kolme kovinta:
1."The Fall Of Mortal Aspirations"
Loistavaa syntikankäyttöä, maittavan melankolinen tunnelma ja biisi etenee kokoajan. Loistava valinta ekaksi biisiksi, itselle ensikosketus koko sooloprojektiin. Tämä kannattaa ensimmäisenä biisinä kuunnella.
2."Suicide As The Destinied End"
Samat boonukset kuin ykkösellekkin. Levyn viimeinen varsinainen biisi, jossa syntikkafiilistely viedään levyn korkeimmalle tasolle. Kaunis ja melankolinen biisi.
3."Cosmos Inside"
Taidonnäyte herran syntikkataidoista. Vaikka kyseessä onkin välibiisi, on se levyn mielenkiintoisempaan osastoon kuuluvaa materiaalia, hauskan kuuloinen astrobiisi.

Ja siinä oli mortal aspirations. Enpä osannut tuostakaan sanoa muuta kuin että hyvä on. Ja nyt alkaa pikkuhiljaa tulemaan oikeasti kovia levyjä (onhan niiä ollut jo koko lista täynnä, mutta nyt alkaa se elämää suurempien levytysten paraati). Ensikerralla sitten tuo amerikkalaisen tunnelmallisen folk metallin jättiläinen, Agalloch levyllään The Mantle. Alkaa tämä arvosteleminen maistua levy levyltä aina paremmalta.

XI

HAHA! Luulitte että tämä blogi on kuollut eh? Luulitte väärin! Kuukausi sinne tänne, ei kiinnosta, tästä haudasta alkaa kuulua jälleen kerran epämääräistä korinaa!
...
Kenelle minä oikein puhun? Tuskin kenellekkään.
Mutta mutta, paljon uusia albumeja on ilmestynyt sitten viime kirjoituksen, mutta yhdelläkään keikalla en ole käynyt. Laiskaa ja köyhää, mutta ihan sama. Kohokohtina ovat toimineet Insomniumin One For Sorrow ja Raventalen Bringer Of Heartsore. Mahtavia syys-angstilevyjä kumpainenkin, Lantlôsin uusin levy tosin petti, ilmava ja rauhallinen yleistunnelma oli korvattu ahdistavalla ja viemärimäisen tunkalla tunnelmoinnilla. No thanks. Mutta, loistava levyvuosi takana, itselle tuskin tulossa tänävuonna mitään mainitsemisen arvoista. Moonsorrowin Varjoina kuljemme kuolleiden maassa näyttää tällä hetkellä vievän vuoden levy palkinnon kevyesti, insomniumin juostessa kovaa vauhtia perässä. Muilla lätyillä ei sitten olekkaan mitään mahiksia. Ensivuodelle on odotettavissa uutta Shade Empireä, Wintersunia (HAH), Summoningia (HAH), Diabloa (?), Ensiferumia (?), Stam1naa, Behemothia (???), ja ties mitä muuta. Tämä vuosi oli kova suomalaiselle metallille, mutta jos Time tulee ensivuonna, tulee 2012 olemaan paras metallivuosi ikinä. Minä muka wintersun fanboy?
Mutta, yhdeksännellä sijalla jo vanhentuneella albumilistalla on Inferin debyytti, Shores of Sorrow.

Voi perkele, tämäkin projekti on tuottanut ainoastaan yhden lätyn ikuisuus sitten. Tätä tavaraa haluaa lisää. Fyrdkalin sooloprojektia voisi pitää Burzumin suomalaisena pikkuveljenä, eikä se ole lainkaan huono juttu. Soundimaailma on yllättävän selkeä, ja tämä ratkaisu toimii hemmetin hyvin kaiken puuroisen samankaltaisen massan keskeltä. Kappaleita levyllä on ruhtinaalliset 4, ja hommaa ei ole liialla kikkailulla pilattu. Biiseissä kierrätetään hypnoottisesti muutemaa riffiä, ja rääkylaulua ei liikaa levyllä kuulla. Minimalistista, mutta luo hyvin tunnelmaa. Koska levyllä on vain 4 biisiä, ei kolmen kärkeä tarvita. Sensijaan kehun vain levyn ylivoimaisesti parasta biisiä, What Once Shined. Surumielinen, muttei kuitenkaan musertava tunnelma on vain kaunista kuunneltavaa. Biisi veivaa alussa samaa riffiä nukahtamispisteeseen asti, mutta juuri ennen kuin mielenkiinto alkaa hiipua, se lyö itse homman käyntiin. Kumiseva basso ja sahaavat kitarat toimivat selkeällä äänimaailmalla unohtumattomasti, ja homma toimii muutenkin kuin rasvattu. Aina ei tarvitse olla sormijänteitä rikkovia sooloja tai polvilumpiot paskovia tuplabasareita, simppelikin voi olla kaunista, ja sitä se todellakin on.

Seuraavalla kerralla kun tämän bloginkuvatuksen ääreen pääsen, arvosteltavaksi joutuu... Raventalen Mortal Aspirations! Loistava lätty, ja vielä kunnon UG:tä! Sisäinen hipsterini hihkuu innosta! Pääsen arvostelemaan ukrainalaista UG atmospheric doom/black metallia blogissa jota kukaan ei lue! Säälittävää? Ehkä vähän. Undergroundia? Erittäin!

X

Hups, melkee kuukaus hulahti ilman että jaksoin tätäkään päivittää. Noh, im back! Vaikka tätä ei siis oikeasti lue kukaan muu kuin minä :D, eikä ole edes läppä. Mutta mutta, mitäs sitä on tullut kuunneltua? In Flamesin uusin yllätti suhteellisen kovaa, musiikkimaku muutenkin kevenemään päin, Totalselfhatredit ja vastaavat eivät tällähetkellä maistu. Tuska on ensviikon viikonloppuna, katotaan nyt menenkö edes jatkoklubeille asiaa juhlistamaan. Ja metalliin liittyen mätin Brütal Legendin läpi. Oli aika... öööh... kasari meininki. Siis ei perkele, kasariheville ja hard rokille oli koko peli oikeastaan omistettu. Yhtään death metallia pelistä ei tainnut edes löytyä, ja black metal rintamaa värittivät jotkut helvetin cradle of filthit ja dimmu borgirit. Että joo. Mutta, Insomniumin uuden albumin julkaisupäivä lyötiin lukkoon, ja sitä seuraa kiertue. One for Sorrow! Nosturissa nähdään, mukana menevät MyGrain ja Before The Dawn. Ja insomniumista kun puhutaan niin seuraava albumi listalla onkin herrojen debyytti.

Eli, odotuksen saleissa tänään. Herranjumala, 2002 tämäkin ilmestynyt! Eipä ole mikään maailman uusin lätty. Mutta, tästä se lähti, insomniumin syksyinen ja melankolinen taival kohti tähtiä. 2009 Finnish Metal Awardsissa Across the Dark lohkaisi vuoden albumin tittelin, ja samalla kotiin lähti vuoden bändi palkinto. En muista kyllä oliko siellä kolmaskin palkinto, ihan sama :D Mutta, tyyli on muuttunut paljon alkuajoista. In The Halls Of Awaiting tarjoilee hieman nykypäivien tuotantoa nopeatempoisempaa ja erityisesti folkahtavampaa menoa. Esimerkiksi Dying Chantin kaltaisia rallatuksia ei enää Above The Weeping Worldilla kuultu. Mutta, helvetin kova debyytti on kyseessä, yhtään turhaa rallatusta tai tyhjää biisiä ei levylle ole oikein mahtunut, laatu kuitenkin notkahtaa lopussa aika rajusti perusmukavasta jyräämisestä parhauteen. Nimittäin levyn päätösraita on yksi syy miksi tämä lätty pääsee näin korkealle listalle. Kolme kovinta:

1."In The Halls Of Awaiting"
Aii perkele. Alun ja lopun kantele, hidas tempo, kauniit lyriikat... Tämä pitää vain kuulla, ei sitä voi selittää. Tunnelmallisinta ja parasta insomniumia.

2."Medeia"
Toimiva ralli nopeammalta puolelta. Nuff Said.

3."Ill Starred Son"
Toimiva aloitusraita, sekoitus nopeampaa ja hitaampaa tuotantoa, ja kyllä tätä ihan mielellään kuuntelee.

Vähän vaikea albumi arvostella, mutta ei voi mitään. Taidanpa alkaa päivitellä tätä useammin että saan edes tuon TOP 20 jutun hoidettua loppuun. Mutta, mitäs ensiviikolla...!!! Inferi! Jes! Silloin siis, rakkaat olemattomat lukijani :D

IX

Hohhoijaa, ei ole täällä paljoa jaksanut pomppia, ajatus behemothin albumin arvostelusta ei oikein ole houkutellut. Jaa miksi? Viimeaikoina on taas kaikenmaailman taiteelliset bläkkisbändit maistunut. Mutta, MTR menee samalla kun istun himassa koneella, eikä ees ota päähän :D kaikki bändit nähty tai ei vaan kiinnosta. Bleh, ei paljo oo sit tapahtunukkaa kesän alettua. Isketääs arvostelua kehiin. Behemothin The Apostasy!

Nnoin! Puolan isoin ja paras bändi. Aloittivat luonnonläheisestä black metallista, ja tyyli on muuttunut blackened death metalliksi, anyway, paskaa eivät nämä jannut tehneet missään vaiheessa. Viimeisin levy ilmestyi... 2009? Mutta nergalin leukemiatapauksen takia uusi albumi menee helposti ensivuodelle. Sitten itse albumiin. Mielenkiintoinen itämainen teema, nergalin lyriikat ovat aina olleet jotain niin ufoa tavaraa että tällä ÄO:lla en lähde niitä tulkkaamaan. Perkele, mies on lukenut kirjansa. Kitarointipuolella on perus vihaiset murinat, ja sitten päästään parhaisiin asioihin. Nergalin ääni, ja Infernon rummutus. Siis, mitä vittua? Ensimmäinen varsinainen biisi alkaa niin vihaisella jytinällä että ihan pahaa tekee, ja koko albumi jatkuukin samoilla linjoilla. Nergalin äänestä vaan senverran että se tulee syvältä ja vihaisesti. Äänipuoli on Behemothilla kunnossa. Biisimateriaali? Toimii sekin! Pieni melodinen vivahde aina siellä täällä pitää albumin hyvin koossa muuten jyrisevässä ja vihaisessa menossa. Ja sitten voisi pistää ne kolme kovinta:

1."Slaying the Prophets Ov Isa"
Eli levyn eka varsinainen biisi. Levyn vihaisinta ja parasta antia, ekan kerran kun tämän kuuli meinasi leuat tippua lattiaan. Raskas kuin tankki, ja samalla kuitenkin taipuisa biisi.

2."Christgrinding Avenue"
Tämä on sitä behemothia parhaimmillaan. Kovaa mennään, paljoa ei taivuta, kitarat vinkuvat niin saatanan nopeasti, nergal huutaa keuhkonsa ulos rumpujen rikkoessa äänivalleja... Tämäkin yllättävän melodinen biisi, mutta mistään mozartista ei kuitenkaan puhuta.

3."Inner Sanctum"
Sitä hitaampitempoista ja tunnelmallisempaa tuotantoa tämä. Aiiii perkele. Niin synkkää ja raskasta ettei paremmasta väliä!

Nnoin, jonkinmoinen arvostelu tuokin, olis melkein voinu tulla parempikin, mutta ei behemoth iske ihan näinä aikoina. Mutta mutta, seuraavalla viikolla katellaan sitten Insomniumia, In The Halls Of Awaiting. Kipeää tekee.

VIII

Nnoniiih, tällä kertaa perjantaina, huomenna päättärit, ja nyt tylsää, joten miksikäs ei? Nyt on ollut musiikillisesti kyllä poikkeavaa aikaa, sormet lähestulkoon verillä kitaransoiton takia, levysoitin tykittää 24/7, ja muutenkin meno maistuu. Semmosia bändejä tullut kuunneltua kuin deafheaven, amesoerus, wolves in the throne room, abyssic hate ynm. Tunnelmallista, leijuvaa ja synkkää tavaraa. Ja sitten wintersunin uusi biisi. paska äänenlaatu, mutta time vaikuttaa jo nyt olevan vuoden levy... jos se siis tälle vuodelle kerkiää. perkele. Lyriikoita ei ole tullut tehtyä ollenkaan pitkään aikaan, pitää napsia aikasemmista hyvät ideat ja riimit ja värkkiä kokoon. Mutta, eipä oikein sitten muuta. TOP-20 jatkuu vähän vaikeissa merkeissä tänään, sillä tunnelmallinen black metal on dominoinut totaalisesti viimeaikoina, ja nyt pitäisi Vaderin Impressions in Blood arvostella. Naminami :D

Eli, puolalaista blackened deathhia on tarjottimella tänään. Ja ai perkele kun näyttää makealta. Soundeiltaan vader eroaa porukasta huomattavimmin vokaalien takia. Perus rääky/huuto örinän sijaan örinät lähtevät suoraan vatsanpohjista, syvältä mustina ja paksuina murahduksina. Ja tottakai rumpalia pitää kiittää taas kerran, rummut jytisevät eteenpäin vihaisesti kuin tankki. Mutta, impressions in blood, tämäkin jo 5 vuotta vanha lätty (uutta levyä pukkaa ennen syksyä :D). Ei todellakaan vanhentunut tapaus. Kovaa mättöä läpi koko levyn, mutta tarttumapintaa on jokasuunnalla, kitarariffit pitävät otteessaan, rummut pitävät kuuntelijan jännityksessä että kuinka rankaksi meno osaa mennä, ja örinöistä tulee itse paholainen mieleen charmikkaalla mutta silti synkällä olemuksellaan. Yllättävin veto tällä lätyllä on ehdottomasti satunnainen melodisuus. Introbiisi on eeppinen syntikkainstrumentaali, ja levyn paras biisikin nojaa jonkunverran syntikan varaan. Ja plussaa pitää antaa myös vaderin covereille, necropoliksella kuultiin venomin black metallista hieno versio, ja tällä jytisee slayerin raining blood. Toimii niin perkeleen hyvin! Mutta, suosittelen, parhaita death levyjä mihin olen törmännyt. Sitten, kolme kovinta:

1."Helleluyah (God Is Dead)"
Aijaijaijai, eeppinen ja synkkä intro, hyvät sanoitukset ja erittäni tarttuva huutokertsi. Tämä pitää kuulla, ei tämän loistavuutta voi sanoin kovin paljoa kuvailla.

2."Shadow Fear"
Sitä jytisevintä ja vihaisinta antia tällä lätyllä. Paskat mitään syntikkaa tarvitaan, yksi moshattavimmista biiseistä mitä sattuu olemaan :D

3."Raining Blood"
En yleensä tykkää laittaa covereita kolmen kovimman joukkoon, mutta tämä, tämä on niin perkeleen sopiva vaderille. Originaali versiokin on niin vihainen ja ärhäkkä veto että huhhuh, mutta vader iskee nuppia vielä vihaisemmaksi ja synkemmäksi. Ei tämän bändin soundia voi olla rakastamatta.

Mutta, Vader. Kova bändi joka halutaan suomeen keikkailemaankin. God is Dead voisi olla ehkä jotain murhaavaa kuultavaa :D Ensviikolla arvostelenkin sitten maailman kovimman death/black bandin tuotosta The Apostasy. Aivan, BEHEMOTH.

VII

Täällä taas, lauantai iltana kuten yleensäkkin. Tällä viikolla on tullut väännettyä kitaraa suhteellisen hitosti, lyriikoita tehty 0 kappaletta pariin viikkoon, mutta musiikin kuuntelu on taas lisääntynyt. Tällä viikolla pari iltaa jaksoi Anaal Nathrakhin uusin lätty kiinnostaa, mutta ei mennyt pitkään ennen kuin kaikki kortit oli lyöty sen kannalta pöytään. Mutta, mieluisampaa musaa onkin edustanut deafheaven ja Drudkh. Tuskaan kiinnitettiin totalselfhatred sunnuntaille. Nyt on kokoonpano täynnä ja must see bändejä on ihan kivasti: Moonsorrow, Wintersun, Rotten Sound, Totalselfhatred, Impaled Nazarene, Shining ja Black Crucifixion. Perjantaina ei ole yhtäkään mielenkiintoista esitystä, lauantaina on pari kolme, mutta sunnuntai on kovin päivä minne itsellä on koskaan ollut mahdollisuutta päästä. Mutta, tuska höpinöistä jatketaan TOP 20 listan pariin. Jo tässä vaiheessa listaan on tullut pieniä muutoksia, mutta se on ihan sama. Tuo Forgotten Tombin lätty tekisi mieli iskeä sinne, mutta tämä lista mennään nyt tässä järjestyksessä. Nyt on siis brasilialainen yhdenmiehenbändi arvostelussa, Thy Light. Masentunutta mustaa metallia tottakai.

Eli, vuonna 2007 ulos rykäisty demo. Demoksi on kyllä harvinaisen pitkä ja laadukas paketti saatu kokoon. Pahimpia ongelmia tässä on hirveät konerummut, mutta muut soittimet tukevat äänimaailmaa senverran hyvin ettei se levyä pilaa. Tunnelma levyllä on... Kuollut. Hyvällä tavalla, nyt on elämän hyvät puolet hautautuneet täysin sen arjen tuoman paskan alle, minkäänlaista optimismia ei levylle mahdu. Kylmä, kipeä ja surullinen äänimaailma puskee läpi jos vähänkin keskittyy siihin mitä kuuntelee. Tämäkin arvostelu jää hieman lyhyeksi, sillä tässä on haettu vain muutamaa asiaa, ja ne on saavutettu onnistuneesti. Suici.De.Pression on aivan perkeleen lohduton tekele. Jos unohtaa ne pari pientä tuotantopuolen ongelmaa niin ei jää paljon ollenkaan valittamisen aiheita. Lyriikoissa on ollut myös kekseliäisyyttä mukana. Mutta, analysoidaan biisikohtaisesti, kolme kovinta:

1."In my last mourning"
Levyn kipein ja surumielisin veto. Eka biisi mitä tältä demolta kuulin, ja puolessavälissä biisiä olin jo täysin myyty. Kyyneleet vain virtasivat kuin itsestään kun tätä kuunteli. Yksi parhaista DSBM biiseistä mitä olen kuullut. "In my last mourning i realize, i've always been the nothing i feared becoming..."

2."Suici.De.Pression"
Harvemmin lyön introa levyn parhaisiin varsinaisiin biiseihin, mutta tämä tekee samantien selväksi mitä tuleman pitää. Lohduton ja samalla hemmetin kaunis biisi. Kyllä kelpaa, ei mulla muuta.

3."A crawling worm in a world of lies"
Tämä on sitten varmaan sitä tasapaksua thy lightiä? Siis, ei mikään hittibiisi, vaan perus albumikipale. Ei valittamista, Ahdistusta ja vitutusta maailmaa kohtaan löytyy vaikka muille jakaa. Tässä vaiheessa viimeistään pitää mainita helvetin onnistuneet syntikat tällä levyllä, yksi iso syy miksi tämäkin biisi pysyy mielenkiintoisena.

Oolrait, nyt on thy light käsitelty sitten ainakin jotenkuten, en tiedä kuinka huonosti tai hyvin, mutta yritetty on. Ensiviikolla hypätäänkin sitten ekan death metal levyn kimppuun, puolalainen behemothin ohella maan parasta antia, Vader - Impressions In Blood!

VI

Nnoin, täällä taas. Viikko mennyt suhtkoht tylsästi. Meno on ollut aika aneemista, ja musiikistakin vain yksi levy on kunnolla soittimessa pyörinyt. Mutta se onkin se kevään suurin ja paras yllättäjä. Forgotten Tomb - Under Saturn Retrograde. Paljon koukkuja mihin tarttua, nätti äänimaailma, mutta forgotten tomb on muuttunut. Kevyempään suuntaan kai, ja se kelpaa. Mutta, pitemmittä puheitta Top 20 saa luvan jatkua.

Eli, Draugnimin toinen levy Horizons Low. Ilmestynyt tuossa viimevuoden lopusyksystä (2010). Debyytti rykäistiin ulos jo 2007, joten toivottavasti seuraava lätty tulee ennen 2013. Mutta, tunnelmallista folkkibläkkiä on siis kyseessä, osa on kuvaillut sekoitukseksi Moonsorrowia ja Summoningia. Omasta mielestä vaikutteita on, mutta on tämän bändin miehet jotain aivan omaa keksineet siihin mukaan. Kestoa on sopivasti vajaan tunnin verran, ei liian vähää eikä liikaa. Vaikea aloittaa tämän kanssa... Noh, äänimaailma maalailee milloin jylhiä, koskemattomia vuorenhuippuja pilkistämässä sumuisten pilvien keskeltä, milloin taistelusta palaavaa yksinäistä, kuoleman kielissä olevaa pohjolan soturia. Eli mittari on pääsääntöisesti eeppisessä tai melankolisessa, mutta albumin kohokohdissa ollaan molempien puolesta aivan huipussa, vieläpä samaan aikaan. Soundit ovat selvät ja kunnossa nykypäivän standardien mukaan, ei tämä levy olisi mitään voittanut muhjuisella tai raa'alla äänimaailmalla. Sitten, ne levyn kolme kovinta.

1."Bastion"
 Aloitetaan biisi kylmällä ja synkällä sellonsoitolla. Siirrytään ehkä parhaaseen riffiin minkä draugnim on tähänmennessä keksinyt. Jatketaan maailailemalla kaikin mahdollisin tavoin toivotonta ja sitä viimeistä hetkeä draugnimin äänimaailmoin. Tässä on tämän bändin ehkä paras biisi.
2."The Last Of Kin"
Tässä on sitten se levyn hittibiisi. Hidastempoinen, mutta kuitenkin nopeasti eteenpäin jyräävä peto. Draugnimille pitää kyllä antaa taas plussaa näinkin taidokkaasta syntikan käytöstä. Vaikea sanoa muuta, kova aloitus albumille.
3."Fear And Fey"
Last Of Kin:in pikkuveli. Tunnelma kohdillaan, mutta miinusta ehkä lievästä tasapaksuudesta. Kuitenkin, aina tämän jaksaa kuunnella alusta loppuun ilman mitään ongelmia.

Mutta, on tässä levyssä ongelmiakin. Ensimmäinen ja viimeinen biisi ovat jotain helvetin hienoa kuunneltavaa, mutta keskikohdilla lähdetään tutkimaan mitä kaikkea bändin soundeilla oikeastaan voi tehdä. Tuloksena on toimiva, mutta tylsä Cursed The One, ja koko bändin heikoin esitys, The Weepers Way. Hyvin tehdään se mitä osataan, mutta hidastelut ja vastaavat eivät vielä taivu tämän äänimaailman muottiin. Kaksi kertaa livenä todistettu, kaksi kertaa mieli puhallettu. Tutustukaa ihmeessä! Onhan bändin debyytti tämän listan sijalla 4!

Ja ensiviikolla ranteet auki, Brasilialainen yhdenmiehenprojekti Thy Light, demollaan Suici.De.Pression.

V

Noonniin, viimeviikon lauantaina unohdin päivittää tätäkin rävellystä, mutta nyt taas jatkuu. Elih, 2 viikkoa, mitäs on tapahtunut... 2 yllätyskovaa levyä ja muutemia hassuja kitarariffejä saanut sählättyä kokoon. kauhulla odotan sitä kohtaa kun pitää biisejä alkaa kursia vakavammin kokoon. Mutta, nuo yllättäjät ovat tänään arvosteltavan Shiningin uusin levy, VII: Född Förlorare (Born Loser). Tätä levyä en ole vielä ehtinyt vääntää kovin pahasti soittimessa, sillä se toinen yllättäjä on vienyt kaiken huomion. Forgotten Tomb: Under Saturn Retrograde. Ei helvetti on mielenkiintoinen levy. Suosittelen tutustumaan, heitän tästä ehkä top 20 listan loputtua jotain isompaa arvostelua.
Harvoin on tapahtunut näin. Tänään shining soittaisi nosturissa, mutten tiedä jaksaisiko mennä. Myös Horna ja Chthonian olis lauteilla, mutta chthonian on ihan helvetin tylsää paskaa, ja Hornan materiaali on jotain niin tasapaksua että huhhuh. Ja Shining on tullut todistettua jo kerran livenä, en tiedä oliskiko toinen kerta nyt niin pakollinen. Ja kun puheenaihe pyörii jo valmiiksi kvarforthin bändissä, niin voisi aloittaa sitten seuraavan Top 20 listalla olevan albumin ihmettelemisen.

Albumi kantaa nimeä V: Halmstad (haha, arvostelen shiningin viidennen levyn viidennessä postissani, hahahaha... eteenpäin). Genre on pääpiirteittäin se normaali SDBM (Suicidical Depressive Black Metal), mutta shining onkin senverran genrehirmu että mukaan mahtuu rokkia, poppia ja ties mitä kaikkea muuta. Bändin maine on vähintäänkin erittäin kyseenalainen. Huumeongelmia, jatkuvia muutoksia soittajissa ja ihan ihmeellistä settiä livekeikoilla. Kvarforthille lavalla viiltely on tuttu juttu, yleisön keskuuteen heitellään partateriä, itse sain tuskan jatkoklubilla oksennukset niskaani, ja helvetti, onhan joku yli-innokas muija ottanut kvarforthilta poskeenkin kesken keikan. Että tällasta musaa.
Mutta joo, vaikka pojat örmyävät pitkin mestoja ja lavoja, niin musiikki on jännää. Ei tämä mitään megaraskasta teurastusta ole todellakaan, laulupuolellakin vedetään paljon puhtaita. Örinä ja rääkyminen ajavat asiansa, mutteivät ole sieltä kaikkein tuskallisimmasta päästä, ja hyvä näin. Äänimaailma tällä levyllä vaihtelee erittäin synkän paahdon ja sitä syventävien herkkien akustisten kohtien nopealla vaihtelulla. Lyriikoista ei voi paljoa mainita ruotsinkielen takia. En ala millään google translatorilla vääntämään vaikka tekisikin mieli. Mutta siis, soittopuoli on kunnossa, soundit ovat selvät ja kirkkaat, biisimateriaali on helvetin hienoa. Kelpo itsarimetallia sanon ma. Ja sitten levyn kohokohtiin:
1. Neka Morgondagen (Deny Tomorrow)
Ei herranjumala mikä biisi! Tässä on sitä hienoa lopullista asennetta jonka jälkeen mikään ei enään jatku. Kivan tarttuva kertosäe, ja aivan omaa luokkaansa olevat akustiset rilluttelut. Laulut ovat myöskin ladattu aivan täyteen tunnetta. Kiitos tästä!
2. Låt Oss Ta Allt Från Varandra (Let Us Take Everything From Eachother)
Ja tämä on se levyn hittibiisi. Rokkaavaa ja synkkää meininkiä alusta loppuun. Kertsi ja useimmin sahattu riffi ovat niin shiningia kuin olla ja voi. Sanoitukset ja biisin nimi jo itsessään ovat myös niin shiningiä että. Mutta, tätä biisiä voisi luonnehtia shiningiksi pähkinänkuoressa.

Loput biisit ovatkin sitten senverran tasaista tavaraa etten ala nostaa sieltä pakolla mitään isompaa ylös.

Tjuu. Tässä oli tämä shining. ei tästäkään mitään hienoa arvostelua tullut. Oma veri vetää enemmän syntikoilla koristeltuun melobläkkiin kuin rokahtavaan ja raakaan perusbläkkiin. Mutta, ensiviikolla ovat horisontit matalalla, suomen aliarvostetuin folkbändi draugnim saa ylistyksiä ensviikolla.

IV

Kevät on kunnolla täällä, uusinnat ohi, vappu tuli ja meni, ja nyt elämän pitäisi kaikkien standardien mukaan olla suhteellisen mukavaa, vaan ei näin ole päässyt tapahtumaan. Vituttaa ja turhauttaa ihan huolella syystä X. Totalselfhatredin koko tuotanto ja Moonsorrowin uusin on pyörinyt levysoittimessa ahkeraan tahtiin. Sentään musa ei ole paskaa. Sanoituksiakin on tullut taas väännettyä, aiheena on ollut taas vaihteeksi aika mielenkiintoisia teemoja, esim: yksinäisyys, itsemurha, ihmisviha ja kaikkea muuta iloista kuten värikkäät pikkuponit. Mutta, tällä kertaa olisi vuorossa Totalselfhatredin uusin lätty, Apocalypse In Your Heart. Parasta suomalaista itsarimasennusmetallia mitä on. Kerran tullut todistettua livenäkin. Aivan, alan pistämään levyn kansia näihin arvosteluihin mukaan jotta tähän blogiin tulisi jotain väriä :)

Erittäin paljon erilaisia mielipiteitä on levy kerännyt. Siinä missä ykkösalbumi oli kirkassoundinen, paskasoundisesta massasta eroava taideteos, TSH päätti kuitenkin ampua hyvät soundit alas. Itse kun sain käteni albumiin kiinni, naama oli niin norsunvitulla että huhhuh soundien takia, mutta ei mennyt pitkään ennen kuin tajusin tämän tarkoituksen. Kaikki saavat itse keksiä sen joita kiinnostaa tarpeeksi. Eli, soundit ovat mitä ovat, mutta muuten albumi onkin aivan järjettömän kova veto. Sydäntä raastavia riffejä, tuskaista huutoa ja äärimmäisen kauniita akustisia kohtia. Ainoastaan rummut kuulostavat allekirjoittaneen korvaan hieman oudoilta, muttei todellakaan huonolta, ja vokaalit ovat sitä luokkaa etten minäkään ota niistä kovin usein paskaakaan selvää. Todella harmi, sillä TSH:n lyriikat ovat jotain aivan mielettömän hienoa.
Levyn rytmitys on myös kunnossa, siinä missä alussa paahdetaan veri lentäen ja kyyneleet valuen, lopussa vain leijutaan usvaisessa maailmassa kohti olemattomuutta. Tästä päästään taas yhteen levyn suurimmista vahvuuksista, se on tunteikas ja voimakas kuin mikä. Ekoilla kerroilla ei levy huonojen soundien takia auennut, mutta ei kestänyt pitkään ennen kuin musiikki otti sielusta kiinni ja repi ja ravisteli ihan urakalla. Tätä tavaraa kuunnellessa ollaan joko täynnä iloa tai surua. Mutta, feivöritit:

1.Cold Room Starstained
Harvoja hetkiä kun tuntuu että sydän pysähtyy musiikkia kuunnellessa. Kylmä, toivoton, surullinen ja ennenkaikkea lopullinen. Ehdottomasti totalselfhatredin parhaita biisejä.
2.A Teardrop Into Eternity
Poikkeuksellinen ja uudentuntuinen veto, joka toimii helvetin hyvin. Omasta mielestä vähän rokkaavampaa ja kevyempää kuin levyn muu materiaali. Samalla nätti ja rujo kipale.
3.At War With Myself
Levyn rujointa materiaalia, toimii helvetin hyvin. Piste :)

Nnoin, siinä oli jonkunmoista settiä Maailmanlopusta sydämmessäsi. Ensviikko näyttää jatkavan DSBM linjoilla. Ruotsin jättiläinen kyseisessä genressä, Shining on piinapenkissä V:Halmstad levyllä.

III

Nnoin, sopivasti taas lauantaina olen tämänkin blogin äärellä. Mitäs mitäs tälle viikolle onkaan kuulunut... Nappiuulokkeiden mentyä paskaksi musankuuntelu on vähentynyt todella paljon. Mitä nyt totalselfhatredia pikkasen ehtiny kuunnella, ja sitten viime arvostelun innoittamana päälle 150 playta summoningia. Ai perkele kun osaa Dol Guldur ja Oath Bound maistua :) Mutta, tällä viikolla näyttäis tuo In the Nightside Eclipse olevan listalla. Selvä tämä, katsellaanpa sitä.

Eli, Emperorin ehdottomasti paras/kuuluisin/legendaarisin levy. Yksi black metallin kaikkien aikojen isoimmista klassikoista. Miksi näin? Jos pitää silmiä kiinni ja antaa ajatuksen virrata musiikin mukana, ei ole kaukana ettei voi nähdä ja tuntea kylmää talviyötä. Syntikat toimivat poikkeuksellisen hyvin mustassa metallissa, riffit ovat kekseliäitä ja silti simppeleitä, ja rääkymiset ja rummutkin ovat a-luokkaa. Vaikka kyseessä onkin oikeasti kaikille metallia kuunteleville pakollinen tutustumisen kohde, niin itseeni se ei iskenyt mitenkään liian kovaa. Kaikin puolin aivan järjettömän kova levy mitä kuuntelee enemmän kuin mielellään, mutta silti se löytyy sijalta 19. Ei vaan kolise, mutta kova se on. Sitten, tämän albumin sahatuimmat.

1.I Am The Black Wizards
  Yllätys? Kilpailu oli tämän ja Inno a Satanan välillä. Ikimuistoiset kitarakuviot, ja nimi jolle kaikki saavat nauraa (vaikkei siinä ole oikeasti mitään väärinkirjoitettua. Lukekaa lyriikat.). Oma favourite tältä bändiltä.

2.Inno a Satana
 Maalailevampaa emperoria IMO. Muutenkin kova biisi kyseessä. Pakko tykätä. Samat vahvuudet kuin mustilla velhoilla.

3. Into The Infinity Of Thoughts
 Nopeatempoista mutta silti maalailevaa mustaa metallia. Lätyn pisin biisi siinä samalla. Äh, en mä osaa arvostella näitä emperorin vetoja lähes ollenkaan, sori, mutta nyt tuli tämmöinen "no se o kova piisi, en tiiä miks" meininki.

Muttamutta, ensviikolla oottaa helvetin kovan totalselfhatredin toinen albumi. Cant wait to review that one!

II

Mitäs mitäs... Tällä viikolla tuli keksittyä että Tuskan lauantai on täysin pakollinen nähtävyys (Wintersun, Moonsorrow, Rotten Sound ja Medeia). Wintersunista maksettaisiin vaikka 100€ yksinään perkele. Myötätuulirockkia pitää kattoa. Moonsorrow, Enska, Deathchain, Sotajumala ja TK on paikalla. Noista tosin kaikki paitsi Sotajumala, se vähiten kiinnostusta herättävä on tullut jo todistettua livenä. Enska ja TK varsinkin :D .
Mutta, ei festareille asti tarvitse raahautua että on kivaa. Pienet keikat on aina ollu enemmän omaan mieleen, ja tähän nälkään tuleekin 14.5 täydellinen lääke. Chtonian, Horna(!!!) ja Shining (se ruotsalainen). Chtonianista en jaksa toivoa/uskoa yhtään mitään positiivista, mutta Horna ja Shining... Ei jumalauta :D ja tämä lysti ruhtinaalliset 15€. Pakko ottaa.
Omaa musiikillista materiaalia ei ole kovin paljoa tullut, pääasiassa vain masentuneita itsemurhasävyisiä elämän värittömyyttä ja tyhjyyttä pohtivia tekstejä, mutta pari kovaa riffiäkin on saatu hakattua kitaralla kasaan. Bassokitara tekis kyllä terää.

Mutta mutta, I:stä löytyvää albumilistaa aletaan pohtia ja katsella. "Huonoimmasta" parhaimpaan päin edetään, ja sijalle 20 oli päätynyt Itävaltalaisen tunnelmallista mustaa metallia soittavan Summoningin tällä hetkellä uusin, 2006 vuonna ulos puskettu "Oath Bound". Saatanan saatana kun kaikkea hyvää täytyy aina odottaa. Vaikka kova lätty tämä onkin, niin kyllä sen 5 vuodessa (omalla kohdalla 2-3) ehtii kuunnella ihan tarpeeksi pahasti puhki :)

Tämä niinsanottu "arvostelu" ei tule olemaan päätä huimaavan pitkä. Summoningin julkaisuissa on aina ollut ongelmana se, että kuuntelen ne yhtenä pötkönä. Biisien nimiä on paha alkaa muistelemaan tämän takia, vaikka ne pari ehdottomasti parasta onkin jäänyt mieleen. Aikaisempiin levyihin nähden sotaisuus ja synkkä ilmapiiri on selvästi vähentynyt. Esimerkkinä tästä, uudelta albumilta ei löydy "Through The Forest Of Dol Guld":in tai "Nightshade Forests":in kaltaisia marssikomppi biisejä kuin 1-2. Tämä rauhallisempi suuntaus on omiin korviin kuulunut jo tosin strongholdilta lähtien, mutta ei ennen näin selviä maalausmaisia maisemia ole summoning maalaillut. V**tu, ihme analysoimiseksi menee tämä paska, ja ei tämä edes suuremmin muuta useita levyjä vanhaa äänimaailmaa. Vähän enemmän syntikkaa ja kevyempiä melodioita, kitarat eivät revittele yhtä viiltävästi, ja levyllä on yksi parhaista fiilistely/hempeily biiseistä mitä on tullut kuultua. Omat sahatuimmat tältä levyltä:

1."Land Of The Dead"
Biisin luomat tunteet ovat kuin yksi yhteen erään tärkeän henkilön kanssa. En mä vaan osaa kuunnella tätä biisiä ajattelematta kyseistä henkilöä :) Äärimmäisen kaunis, melankolinen, muttei masentava. Intro ja outro jotain aivan parasta. Ehdottomasti oma lemppari summoningilta.
2."Across The Streaming Tide"
Antaa mitä lupaa. Parasta summoningia tämäkin, ei tosin mitään "Nightshade Forests":in tasoa. Vaikea kuvailla, kuulostaa mukavalta korvaan, rauhallinen tempo ja kauniit syntikat luovat vahvan vision vuorenhuipuista usvan keskellä.

Ja loppulevy onkin kuunneltu niin pötkössä että en jaksa alkaa muistelemaan yksittäisiä biisejä. Selvästikkin konseptialbumiksi mietitty lätty, joten tuskin tämä mikään rikos on. Mutta, kaunista, hidastempoista ja erittäin melodista mustaa metallia. Jos ylipäätään mikään bläkkis iskee, niin menet vähintäänkin kuuntelemaan seuraavat biisit vaikka juutuubista: Nightshade Forests, Land Of The Dead ja Long Lost to Where no Pathway Goes. Ehdoton seal of approval tätä tavaraa suoltavalle duolle.

I

Noniin, terve vaan jos tänne asti olet eksynyt. Kaikilla on hirveä hinku bloggailla ihan sama mistä asioista, oli sitten musiikki, leffat tai ihan sama mikä, niin kokeillaanpas sitten itsekkin. Kuten äärimmäisen luovasta nimestä voi päätellä, kyseessä on musiikkiblogi jossa pohdin ääneen oman musiikkimaun (teknoa, kevyempää fiilistelymusaa, mutta noin 90% erityyppistä metallia) hienouksia ja uutuuksia, ja kaikkea muutakin mahdollista. Voisi kopioida jonkun alun tähän suoraan kaverilta että miten tätä lähtisi oikein rakentamaan. Kyllä niitä omia ideoitakin tulee nyt alkujäätämisen ja ihmettelyn jälkeen :D, mutta. Ladies and Mentlegen, tämänhetkinen TOP-20 omat suosikkialbumit.
1. Moonsorrow - V:Hävitetty
2. Wintersun - Wintersun
3. Shade Empire - Zero Nexus
4. Draugnim - Northwind's Ire
5. ArthemesiA - A.o.A
6. Totalselfhatred - Totalselfhatred
7. Moonsorrow - Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa
8. Insomnium - Across The Dark
9. Agalloch - The Mantle
10. Raventale - Mortal Aspirations
11. Inferi - Shores Of Sorrow
12. Insomnium - In The Halls Of Awaiting
13. Behemoth - The Apostasy
14. Vader - Impressions In Blood
15. Thy Light - Suici.De.Pression
16. Draugnim - Horizons Low
17. Shining - V:Halmstad
18. Totalselfhatred - Apocalypse In Your Heart
19. Emperor - In The Nightside Eclipse
20. Summoning - Oath Bound
Yllättävän vaikeeta oli miettiä tuokin lista läpi. Ekat 8 on aika jämptisti kiinni, 9-12 tuskin on liikkumassa kovin herkästi, ja loput onkin sitten aika sekalaisessa järkässä. Sekalaisesti arvostelen levyjä, keikkoja, julkaisen omia lyriikoita ja kaikkea tämäntyylistä epämääräistä tavaraa. Tervetuloa mukaan vaan jos mielenkiintoa on :) !